Helsingin Sanomien kuukausiliittessä julkaistiin 9/2012 kattava artikkeli pariskunnasta, joka lähti sijaissynnytysjärjestelyihin Venäjälle. Lue se tästä.

25.7.2013 ilmestyneessä Apu-lehdessä julkaistiin artikkeli naisesta, jonka äiti oli synnyttänyt tälle lapsen. Hän haluaisi lisää lapsia, mutta laki kieltää sen ja pakottaa lähtemään ulkomaille. Lue se täältä.

Lataa Apu-lehden artikkeli tästä.

Lähde: Meidän Perhe-lehti 09/2011
Kirjoittaja: Anna Pihlajaniemi

Tuo nainen kantaa kohta kohdussaan minun ja mieheni biologista lasta, jos hyvin käy. Ja luovuttaa lapsen meille yhdeksän kuukauden kuluttua.

Niin Tanja ajattelee ja yrittää katsoa tuntematonta naista mahdollisimman tarkkaan. Ehkä siten saisi selville, millainen tämä on aivan oikeasti. Nainen näyttää tavalliselta: puhdas tukka, nahkatakki ja ujo suora katse. Kolmekymppinen, ehkä vähän päälle.

Ukrainalaisen sijaissynnytyspalveluita tarjoavan yrityksen pienessä toimistohuoneessa on ahdasta. Paikan johtajatar selostaa massiivisen työpöytänsä takana sopimusten yksityiskohtia. Tulkki kääntää englanniksi. Tanja istuu hämmentyneenä.

Simo ja Anne Hämäläinen tapasivat 7 vuotta sitten opiskelijoina Lappeenrannassa. He muuttivat yhteen, sitten pääkaupunkiseudulle ja ulkomaankomennuksen jälkeen pari päätti, että on aika vakiintua: ostaa asunto, mennä naimisiin ja perustaa perhe.

Olimme puhuneet lapsista jo pitkään, ja häiden jälkeen oli tarkoitus yrittää lasta mahdollisimman pian. Toisin kuitenkin kävi, sillä muutama viikko häistä sain kuulla sairastavani aggressiivista kohdunkaulan syöpää. Haaveet lapsesta vaihtuivat epätietoisuuteen, häämatka Afrikkaan hiljaiseen ajomatkaan Naistenklinikalle leikkaukseen. Olin onnekas siinä mielessä, ettei syöpä ollut levinnyt ja leikkaus riitti hoidoksi, mutta kohdunpoisto oli ainoa vaihtoehto, Anne kertoo. Diagnoosista kohdunpoistoleikkaukseen kului ainoastaan kolme viikkoa. Koska syöpä ei ollut ehtinyt levitä, ei sädehoitoa tarvittu ja näin Annen munasarjat säästyivät.

Mentyämme naimisiin aviomieheni kanssa, alkoi meillä, kuten useilla muillakin samassa elämäntilanteessa olevilla, vauvan odotus. Kun raskaus n 7kk odottelun jälkeen alkoi, olin onneni kukkuloilla! Vihdoin minustakin tulisi oikeasti äiti! Olen ammatiltani kätilö ja työskentelin lapsivuodeosastolla, jossa hoitelin vastasyntyneitä päivästä toiseen, joten en millään olisi malttanut odottaa, että vihdoin saisin ikioman vauvan.

Raskausaika meni normaalisti. Kun synnytys vihdoin käynnistyi raskausviikoilla 41+2, huokaisin helpotuksesta, sillä loppuraskaus oli ollut jo aika uuvuttavaa aikaa. Synnytys eteni ensimmäisistä kivuliaista supistuksista alkaen erittäin nopeasti. Minua tuli hoitamaan tuttu kätilö. Kärvistelin ja kävelin supistuksissani, ja pian sain toivomani epiduraalipuudutuksen. Synnytys eteni vauhdilla, ja jonkun ajan kuluttua vauvan sydänäänikäyrä oli hieman huonohkoa, joten minua ohjattiin aloittamaan ponnistaminen. Ponnistin, ja vauva tulikin hieman eteenpäin, mutta siihen se sitten jämähti. Otettiin avuksi imukuppi, mutta siitäkään ei ollut apua, joten minua alettiin pikaisesti kärrätä leikkaussaliin hätäsectiota varten. Huusin vielä tutulle työkaverille, että ”Kerro miehelle mitä tapahtuu”, ja sitten olinkin jo hississä. En jännittänyt hätäsectiota yhtään, sillä tiesinhän jo työni puolesta, mitä siellä tapahtuu. Minut nukutettiin, ja niin siellä syntyi 3 pisteen poika. Lapsi kiidätettiin heti hoitoon lastenosastolle; minä olin autuaan tiedoton tästä.